Sen lisäksi että olen tehnyt aivotyötä (sen verran ettei aivot kuitenkaan ylikuumene) miettiessäni ystävien tärkeyttä, olen myös alkanut ajatella sitä, kuinka onnekas olen, kun minulla on kaksi perhettä!

_Minun_ äitini: Hän on se ihminen, jolle todella voisin puhua ihan mistä vain (saattaisi joistakin asioista suuttua, mutta tukee silti) ja häneen voin luottaa täysin. Hän on jaksanut minua jo näin kauan, onnittelut siitä hänelle. Ja jos muita on uskominen minun ihanasta luonteestani (aivan varmasti tosi ihanasta :DD), ei hän ole kasvatuksessani täysin epäonnistunut. Äitini kanssa ei voi riidellä, ei vain voi. Hän osaa olla myös ystävä, ja monet kaverit jopa järkyttyvät siitä, millaisia asioita puhumme ihan yleisesti ja millaisista asioista saatamme vitsailla. Hän on _minun_ äitini, jota en mistään hinnasta vaihtaisi kehenkään, vaikka kuinka hemmottelisi minut piloille.

_Minun_ isäni: Hän on joidenkin mielestä hieman pelottava (näyttää hieman vakavalta?) mutta ei hän sitä ole. Riidellä osaamme kumpikin, ehkä liikaakin, ja hän tietää milloin osaa jopa loukata minua, ja joskus tekeekin sitä (usein silloin kun huudetaan asiasta kilpaa ja hänen menee hermot) mutta kyllähän sen tiedän että hän rakastaa minua. Isäni on ihminen joka viimeisenä maailmassa paljastaisi todellisia tunteitaan, hän kätkee ne sisälleen (ja puhuu niitä vain harvoille ja valituille) mutta usein kun hän asioista valittaa, hän on vain huolissaan. Sen olen ymmärtänyt. Ja vaikka kuinka huutaisikin, hän on _minun_ isäni, jota rakastan todella paljon.

_Minun_ siskoni: Ah, nykyään tullaan jo paremmin toimeen :) Mutta ollaanhan me aikamoinen pahapari oltukin. Ihan natiaisina oli vielä helppo leikkiä kanssasi barbeilla (ou jee!) kun ikäero ei tuntunut miltään. Vanhemmiten halusit omaa aikaa kavereittesi kanssa, ja enkös ollutkin tunkemassa nokkaani mukaan? Mutta hei, pistetään pienen about ekaluokkalaisen blondin mielen piikkiin, eikös joo? Pahinta oli varmaan sillon kun itselläni oli se pahin aika (silloin seiskan tienoilla) kun kumpikin huusi pää punaisena toisilleen, mutta hei, ainakin veri pääsi kiertämään ;) Nykyään olet ystävä jolle voin puhua asioista, vaikka joistakin laverteletkin tuolle ah niin ihanalle mamiskuukkelille. Olet _minun_ isosiskoni, joka on todella tärkeä, huutaa hän kuinka paljon vain.

_Minun_ siskoni poikaystävä: Muah, olet se joka puolustaa aina kun osaan siskoni kanssa riidellä, mikä on hieman hassua, varsinkin kun välillä pääni sisällä tiedän olevani väärässä (mutta turha luulo että myöntäisin!). Sinua en voi ainakaan itse suututtaa, varmasti puret huuliasi ettet välillä menetä hermojasi. Olen iloinen että siskoni löysi itselleen tuollaisen avon/kihlatun, sillä hän todella ansaitsee rakkautta. Olet _minun_ isosiskoni avo, ja toivon että tulet aina olemaan sellainen (avioliittoa en toki estä!)

Sitten on tietenkin tämä minun uudempi perheeni, joka siis tuli minulle vuonna 2007 (siis noin 2 vuotta vanha perheeni).

_Minun_ poikaystäväni: Olet niin rakas! Oma pikku pallokalani :) Sinussa on huonoja puolia joita olen sinulle lukuisasti varmasti maininnut, mutta älä luule missään kohtaa, että en rakastaisi sinua. Sinä osaat olla se joka on ainut ketä osaa lohduttaa, sinä osaat olla se joka tietää milloin on niin maassa että ei kannata edes yrittää puhua, ettei nyrkki heilahda. Toivoisin sinulta välillä paljon enemmän huomiota kuin mitä saan, mutta olen siitä sinulle kiitollinen, että saan elää kanssasi, vaikka olenkin tälläinen kuin olen. Olet _minun_ poikaystäväni, ja toivon ettet ikinä menetä liikaa hermojasi minuun.

_Minun_ "tuleva" anoppini: Olen aina niin kovin imarreltu siitä, kuinka kehut minua. Kehut minua sukulaisille, kehut minua naapureille, kehut minua ystävilleni, kehut minua poikaystävälleni, kehut minua itselleni, kenelle et kehuisi? Olen todella iloinen aina kun sanot, että jos joskus minun ja poikasi suhde katkeaa, itket perääni enemmän kuin hän. Silloin kuin tulin ensi kertaa tapaamaan teitä, pelkäsin. Pelkäsin koko ajan että mitä ajattelette. En pukeudu aivan niin naisellisesti ja kauniisti, mutta silti otitte minut perheeseen avosylin vastaan, ja minua kohdellaan niin ihanasti, että voisin vaikka itkeä. Olet _minun_ "tuleva" anoppini, ja toivon ja haluan, että kuulut elämääni aina.

_Minun "tuleva" appiukkoni: Olet todella mukava ja rakastettava persoona! Voiko olla rauhallisempaa ja hauskempaa ihmistä kuin sinä? Osaat hauskuttaa ja tulla toimeen jopa kymmenpäisen teini-ikäisen lauman kanssa, niin että he kaikki alkavat pitää sinusta, kehua sinua, palvoa sinua. Tulet poikasi kanssa niin hyvin toimeen, että teidän kahden pieniä "isä-poika-kisoja" jaksaisi katsella aamusta iltaan. Sinäkin suhtauduit minuun tullessani todella avokätisesti, joka sai oloni tuntemaan kotoisammaksi. Kaikki pitävät sinusta, ja sinä olet _minun_ "tuleva" appiukkoni, ja toivottavasti saan vastedeskin tavata sinua lähes päivittäin, sillä läsnäolosi piristää.

 

Parempaa kirjoittelua taas kun ehtii ;)

Aloin miettimään tänään koulussa (kirjanpidon tunnilla jos se nyt on mainitsemisen arvoinen asia), kuinka paljon ystävät todella merkitsevät. Siis on sitä ennenkin miettinyt, mutta kun katsoo sitä kaveriporukkaa jossa koulussakin liikun, en voi muuta kuin ajatella kuinka onnelinen olen. Saan olla sellainen kuin olen, minään päivänä ei voi olla nauramatta vaikka kuinka olisi huono päivä. Jos nyt ketään tuttu ketä minut tästä tekstistä tunnistaa, jättäköön kommenttia.

Jansku: Olet ehtymätön ilopilleri. Jos sinulla on huono päivä, sen kyllä huomaa, mutta silti jaksat hymyillä ja nauraa. Hauskoilla sanonnoillasi piristät päivää, ja sinä olet se jonka kanssa saan olla blondi! Emme ole tunteneet periaatteessa edes kauan, mutta merkitset paljon jo hyvän ystävän tyttöystävänäkin. Enemmän merkitset minulle kuitenin _minun_ ystävänäni.

Anu: Meidän ehtymätön tietopankkimme. Olet se jolle voi puhua asioista, ja löydät aina selkeitä vastauksia ongelmiin kuin ongelmiin (tai joskus vähemmän selkeitä, mutta toimii kuitenkin), ja minusta tuntuu (tai sitten vain luulen) että sinä ymmärrät minua. Sinä ja minä olemme kumpikin monilta luonteenpiirteiltämme samanlaisia, ehkä siksi osaamme myös kinata keskenämme. Osaamme kuitenkin myös sopia nopeasti, ja olet se jolta voi aina kysyä apua kaikkeen. Olet _minun_ ystäväni, tiedosta ja taidosta riippumatta.

Mari: Pikku-Myy! Aivan selkeästi. Pieni mutta energinen. Sinä tuot ilmi ajatuksesi, mutta annat myös muiden ajatuksille tilaa. Olet aina hymy kasvoilla. Ajatuksenjuoksusi kulkee melko samaa rataa kanssani ja sinä jos kuka todella auttaa kun sinulta apua pyytää (vaikka se vaatisikin sinulta jonkin verran vaivannäköä). Kanssasi ei voi kinata (kyllä, olen yrittänyt) vaikka joskus puolustatkin mielipidettäsi kiivaasti. Autat aina kun apua pyytää, ja vaikka et auttaisikaan, olisit siltikin _minun_ ystäväni.

Heidi: Sinä meidän porukan kumiankka. Olet välillä hieman möks kun sinulla on huono päivä, mutta silti tuot positiivisuutta ympärillesi. Riemukkailta kuulostavat kiljahduksesi silloin kun sinua kutittaa, saa kaikki nauramaan ja unohtamaan murheensa. Ymmärrät kuitenkin ihmisiä ja heidän ongelmiaan, osaat kuunnella ja auttaa. Olet ihanan ilmeikäs ihminen, sinua jaksaisi katsella vaikka 24/7. Ja vaikka ei jaksaisi ja vaikka aina möksäisisit, tulet aina olemaan _minun_ ystäväni.

Mikael: Porukan ilmeikkäin ja naurettavin (enkä tarkoita tätä nyt pahalla) ihminen. Mikaelia ei vain kukaan tästä ystäväpiiristä voi nauramatta kauaa tuijottaa, se on fakta! Olet tunteikas ja hieman hassu, mutta silti sympaattinen ihminen. Välillä et ihan ajattele mitä sanot ihmisille, ja mietit vasta sen jälkeen, miten ihmiset sanomiisi reagoivat. Otat kuitenkin huomioon muiden mielipiteet ja mielialat, ja yrität pitää kaikki ihmiset tyytyväisinä, unohtaen välillä itsesi huomioimisen. Vaikka et olisikaan kaikkia kohtaan niin ystävällinen, olet silti _minun_ ystäväni.

Olette tärkeitä vaikka olenkin tälläinen kesseli ärripurrimörri joka on usein kuin persiiseen ammuttu murmeli ^^